Maahiset ja haltijat - luonnon näkymätön maailma

Meillä asuu Ilmari. Hän ei olekaan mikään ihan tavallinen asukas, vaan Kotihaltija. Ilmari on itseasiassa alunperin Metsänhaltija. Hän on kuljeskellut sammalmättäiltä toisille loikkien, piileskellyt vanhojen puiden juurilla ja kuunnellut metsien hiljaista tarinointia kaikkina vuodenaikoina. Hän on seurannut syksyn lehtien tanssia ja tuntenut varhaisen kesäaamun kasteen pienissä varpaissaan. Hän on iloinnut ensimmäisistä tammikuisista auringonsäteistä pitkän kaamoksen jälkeen ja sammakoiden kutujuhlasta toukokuussa.

Jossain vaiheessa hänen tiensä on johtanut meidän kotiimme. Kenties siksi, että Emäntä on niin kovasti toivonut taloonsa ihan ikiomaa Kotihaltijaa ja esittänyt siitä vienon pyynnön Metsänhengille melkein jokaisella metsäretkellään. Tai ehkä siksi, että Haltijoiden Neuvosto on ollut sitä mieltä, että tämän talon väki ihan oikeasti tarvitsee jonkun peräänkatsojan. Ehkä talo itse lähetti äänettömän kutsun, tai joku hevosista. Oli niin tai näin, Ilmarin tie on johtanut tälle tontille, meidän kotiimme. Hän on viihtynyt ilmeisen hyvin tehtävässään, kun päätti jäädä. Ehkä lämmin ja hyväksyvä tunnelma, hevosten ja koirien seura, talonväen rakkaus luontoon ja yhteiset metsäretket ovat saaneet hänet asettumaan taloksi. Hän tietää myös, miten tärkeä hän on meidän jokapäiväisessä elämässämme. Omille teilleen päätyneet autonavaimet, päälle unohtunut kahvinkeitin, lukitsematta jäänyt ulko-ovi iltasella, pihasaunan avoimeksi jäänyt tuuletusluukku... Oi Ilmari, kiitos kun muistutit!

Metsän tuttuus ja turva ovat edelleen vahvasti läsnä Ilmarin elämässä, kulkeehan hänen talonväkensä melkein päivittäin metsissä niitä samoja polkuja mitä hän on itsekin tähän astisen elämänsä aikana tallustellut.

Kaikilla vanhoilla metsillä on tarinansa ja uskon, että niiden tarinat kulkevat mukana pienen, viisaan kulkijan sydämessä. Meidän Ilmarimme on asustellut näillä seuduilla jo 367 vuotta, se on pitkä aika. Hänen muistoihinsa mahtuu monta sukupolvea ja ihmistarinaa. Muuttuvia metsiä ja maisemia. Hän todennäköisesti muistaa ajat, jolloin metsissä kuljettiin ihan toisenlaisia polkuja. Hän muistaa ne vanhat pihapiirit, ihmiset jotka jo kauan sitten ovat jättäneet tämän maailman ja eläimet, joiden jälkeläiset kulkevat yhä näillä mailla.
Ilmari on nähnyt vuodenaikojen vaihtuvan satoja kertoja, tuntenut talven ensimmäiset pakkaset ja seurannut, kuinka kesän vihreät lehdet muuttuvat hiljalleen syksyn kultaisiin väreihin. Hän on nähnyt puiden kasvavan, kaatuvan ja antavan näin tilaa uudelle elämälle.

Ilmari on vuosien varrella varmaan oppinut paljon myös elämästä. Hän tietää, että asiat tapahtuvat ajallaan. Talven jälkeen tulee aina kevät, vanhan väistyessä uusi saa tilaa ja hiljaisuudessakin voi tapahtua paljon. 
Minua kiehtoo suuresti ajatus siitä, että lähes 400 vuotta elänyt pieni haltija voi kantaa mukanaan kokonaisen maailman muistoja. Millaisia tarinoita hän kertoisi, jos saisimme mahdollisuuden istahtaa lauantaisin saunan jälkeen hänen kanssaan iltateelle tarinoimaan? Mitä kaikkea hän on nähnyt? Mitä hän haluaisi meidän ymmärtävän? Mitä kaikkea meidän olisi hyvä oppia?

Meidän Rakas Ilmari, oma Kotihaltijamme. Sinä pieni metsänkulkija, jolla on takanasi jo vuosisatojen mittainen tarina. Tervetuloa kotiimme, toivottavasti viihdyt apunamme, tukenamme ja ilonamme vielä pitkään.

Maahiset ja haltijat, luonnon näkymätön maailma
Suomalaisessa kansanperinteessä luonto on aina ollut paljon enemmän kuin puut, kivet, vaarat ja joet. Siihen on liittynyt kokonainen näkymätön maailma, jossa metsillä, vesillä, kodeilla ja jopa yksittäisillä paikoilla on ajateltu olevan omat haltijansa.

Maahiset ovat kansantarinoissa maan ja luonnon väkeä. Ne kuuluvat suomalaiseen, varsinkin pohjoiseen kansanperinteeseen. Niitä on kuvattu maan alla tai maan läheisyydessä eläviksi, ihmisen kaltaisiksi pienikokoisiksi olennoiksi.

Maahiset ovat vilkkaita ja nokkelia metsän asukkaita. He ovat myös sopeutuvaisia ja asettuvat vaivatta osaksi erilaisia yhteisöjä, joten ne ottavat paikkansa helposti mistä tahansa. Vanhoissa uskomuksissa maahisiin liittyi myös hieman pelkoa. Niiden asuinpaikkoja tuli kunnioittaa eikä luonnon rauhaa ollut hyvä häiritä. Kansanperinteessä maahiset eivät ole yksinomaan hyväntahtoisia tai pahantahtoisia, vaan olentoja joiden kanssa ihmisen tuli osata elää sopusoinnussa.

Kotihaltijat ovat kansanperinteissä haltijoita, jotka valvoivat kodin tai paikan hyvinvointia. Ne saatettiin yhdistää pihapiiriin, rakennukseen, karjaan tai ylipäätään koko talon ja talonväen elämään.

Vanhoissa kertomuksissa kodin hyvä järjestys, talonväen ahkeruus ja keskinäinen sopu liittyivät talon menestykseen. Haltijan uskottiin voivan auttaa talonväkeä, kun heidän pyrkimyksensä olivat hyvät, mutta huolimattomuus tai epäkunniottava käytös saattoi aiheuttaa ongelmia.

Nykyihmiselle ajatus Kotihaltijasta voi tuntua turvalliselta ja kauniiltakin. Kun hoitaa kotinsa, kotiin liittyvät  ihmissuhteensa ja kotieläimensä rakkaudella, pysyvät välit Kotihaltijaan kunnossa ja onni talossa kukoistaa ja hyvä tunnelma säilyy jatkossakin.

Metsänhaltijat liittyvät ajatukseen siitä, että metsällä on oma väkensä, lakinsa ja järjestyksensä. Metsä oli entisaikojen ihmiselle tärkeä elämän lähde, mutta samalla myös ympäristö, jota tuli kohdella kunnioituksella. Metsään liittyy haltijoiden ja maahisten ohella myös muita hahmoja, kuten Metsänkuningas Tapio ja Metsänkuningatar Mielikki. Soilla ja saloilla on omat luonnottarensa, Vedenjumala Ahti huolehtii puolestaan vesistöistä puolisonsa Wellamon kanssa.

Uskomusperinne nykyajassa
Nykyään maahiset ja haltijat kuuluvat monille ennen kaikkea satujen ja tarinoiden maailmaan. Toisille ne ovat taas osa omaa henkistä maailmankatsomusta ja läheistä luontoyhteyttä. Luonnonhenkien olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu, mutta tarinoilla on oma merkityksensä. Ne kertovat siitä, miten ihmiset ovat kautta aikain löytäneet luonnosta lohtua, ihmetystä ja osoittaneet sille kunnioitustaan.

Minusta maahisissa, haltijoissa ja tontuissa on jotain hyvin erityistä. He muistuttavat meitä katselemaan maailmaa avoimin silmin ja huomaamaan jotain sellaista, mikä arjen kiireessä tahtoo usein unohtua tai jää helposti näkemättä. On usein hyvinkin tarpeellista antaa mielikuvituksen lentää ja säilyttää se lapsen vilpitön ihmettely elämää kohtaan.

Kun seuraavan kerran kuljet metsäpolkua, katselehan ympärillesi. Pysähdy aistimaan metsän taika ja tervehdi sen näkymätöntä väkeä. Käytä kaikkea aistejasi ja kuuntele, mitä metsä haluaa sinulle kertoa. Anna lahja haltijoille  ja jos haluat esimerkiksi kerätä marjoja tai sieniä, pyydä lupa ja kysy, mihin suuntaan kannattaisi suunnata. Kerää haluamasi rauhassa ja kunnioittaen ja ota vain sen verran kuin tarvitset. Ja muista kiittää.